Siirry sisältöön

Systemaattinen asiakasprosessi ja hyvinvointivaikutusten arviointi

Systemaattiset asiakasprosessit ja hyvinvointivaikutusten arviointi – Zekki Impact

Mitä?

Zekki Impact on ammattilaisille, palveluiden kehittäjille ja päätöksentekijöille suunnattu palvelu ajantasaiseen hyvinvoinnin seurantaan. Zekki Impact soveltuu monenlaisten ryhmien ja alueiden hyvinvoinnin tilannekuvan selvittämiseen ja muutoksen tarkasteluun.

Zekki Impact perustuu Diakonia-ammattikorkeakoulussa tehtyyn kehittämistyöhön. Sen taustalla on avoin ja maksuton 15–25-vuotiaille nuorille suunnattu digipalvelu Zekki.fi(siirryt toiseen palveluun). Sen avulla nuori voi nimettömänä arvioida omaa hyvinvointiaan 10 kysymyksen avulla. Vastausten perusteella hän saa suosituksia itselleen sopivista tukipalveluista. Kysymykset pohjautuvat Diakonia-ammattikorkeakoulussa kehitettyyn 3X10D-elämäntilannemittariin.

Hyödyt

Zekki Impact on hyvinvointivaikutusten seurannan väline. Se antaa paitsi ajantasaisen kuvan haluamasi ryhmän hyvinvoinnista myös auttaa seuraamaan hyvinvoinnin kehittymistä. Zekki Impact on väline tiedolla johtamiseen ja hyvinvointivaikutusten arviointiin.

Kenelle?

Zekki Impact -palvelu on suunnattu kuntien, hyvinvointialueiden ja oppilaitosten hyvinvoinnista vastaaville henkilöille sekä kehittämishankkeissa työskenteleville ja hyvinvointivaikutusten arviointia tarvitseville henkilöille. Asiakkaitamme ovat esimerkiksi hyvinvointialue, kunnat, oppilaitokset, projekti- ja kehittämishankkeet, järjestöt, päätöksentekijät, yritykset sekä palveluntuottajat.

Esimerkki toteutuksesta

Zekki Impact

Voimme myös räätälöidä palvelun täysin sinun tarpeisiisi sopivaksi.