Siirry sisältöön

Yleinen

DiakHubin asiantuntijat ja palvelut esillä mediassa

Viime viikkoina DiakHubin asiantuntemus on saanut mediahuomiota. Huono-osaisuus Suomessa -karttapalvelu, eriarvoisuus ja nuorten tarvitsema tuki ovat puhuttaneet Ylen eri medioissa.

Pienet askeleet asiakkaan polulla näkyviin palvelujärjestelmässä

Ensisijaisten hyvinvointimuutosten arviointi tekee näkyviksi ne edistysaskeleet, joita tarvitaan ennen kuin hyvinvoinnissa tapahtuu suuria harppauksia. Kun asiakkaan tilanteen koheneminen ei jää huomaamatta, voidaan palveluita ja moniammatillista yhteistyötä kohdentaa paremmin.

Ikävät asiat pitää nostaa pöydälle ratkaisujen löytämiseksi

Huono-osaisuus Suomessa -karttapalvelu pureutuu eriarvoisuuteen useilla huono-osaisuutta mittaavilla tekijöillä, joita ovat esimerkiksi pitkäaikais- tai nuorisotyöttömien osuus, väkivaltarikoksien määrä tai pienituloisuusaste. Karttapalvelussa on mahdollista vertailla maakuntia, seutukuntia ja kuntia. Alueellinen tilanne on suhteutettu koko maan keskiarvoon, eli karttapalvelu kertoo kuinka paljon enemmän tai vähemmän esimerkiksi huostaanottoja tietyllä alueella on verrattuna koko Suomeen.

Turun Seudun Nuorisoasunnot kehittää nuorten asumispalveluita DiakHubin työkaluilla

Turun Seudun Nuorisoasunnot ry käyttää DiakHubin työkaluja, 3X10D-elämäntilannemittaria ja Zekkiä, työkaluna nuorten asumisen onnistumisen tukemiseen. Yhdistyksen toiminnan tarkoituksena on lisätä itsenäistymisvaiheessa olevien nuorten mahdollisuuksia asumisen onnistumiseen ja edistää nuorten omaehtoista toimintaa elinolosuhteidensa kohentamiseksi. Heidän mukaansa työkaluista hyötyvät ammattilaiset, jotka kohtaavat nuoria, joiden on vaikea sanoittaa tai hahmottaa omaa elämäntilannettaan, heikkouksiaan ja vahvuuksiaan.

DiakHubin asiantuntijat esittelyssä: Anne Määttä

Valtiotieteiden tohtori, sosionomi amk Anne Määttä hyödyntää palvelujärjestelmän kehittämistyössä omaa käytännön kokemustaan sosiaalialalta.

DiakHubin asiantuntijat esittelyssä: Reija Paananen

Filosofian tohtori, sosiaalilääketieteen dosentti Reija Paananen on työskennellyt jo 15 vuotta nuorten hyvinvoinnin parissa.

DiakHubin asiantuntijat esittelyssä: Sakari Kainulainen

Yhteiskuntatieteiden tohtori, dosentti Sakari Kainulaisella on pitkä historia hyvinvoinnin tutkimuksen ja kehittämistehtävien parissa.

Diak koulutti monitoimijaiseen yhteistyöhön kriminaalihuollossa

Diak järjesti Rikosseuraamuslaitokselle räätälöidyn valmennuksen monitoimijaisen yhteistyön kehittämisestä sakkovankien kanssa toimiville viranomaisille. Palveluintegraation muotoilu -valmennus toteutettiin kaksipäiväisenä työpajana, jota vetivät Diakin palvelujärjestelmäkehityksen erityisasiantuntija Anne Määttä ja asiantuntija Harri Kostilainen.

Monialainen ja yhteensovittava johtaminen -YAMK-koulutus käynnistyy syksyllä 2021

Monialainen ja yhteensovittava johtaminen -koulutusohjelman sisältönä on kehittää opiskelijan osaamista monialaisen yhteistyön ja asiakaslähtöisten palveluiden johtamisessa. Koulutuksesta valmistuneilla on teoreettista ja menetelmällistä osaamista tavoitteellisten palvelupolkujen ja -kokonaisuuksien muotoilemiseksi ja yhteisen …

”Velkaongelman ratkaisu vaatii asiakkaan tilanteen ymmärrystä”

Takuusäätiö on valtakunnallinen sosiaalialan järjestö, joka ehkäisee ja ratkaisee kotitalouksien talous- ja velkaongelmia. Lue, kuinka Zekki työvälineenä auttoi heitä eteenpäin tehtävässään. Takuusäätiössä Zekki toimii talousasioiden puheeksioton välineenä.